JULKAISUT
Hallas, U. & Sihvola, S. (2019). Ryhmämalli OMAKUVA N.Y.T. – Ymmärrystä taiteen ja mielenterveystyön välille. Teoksessa K. Ansas, S. Karttunen & J. Tiitinen (toim.), Yhteisö ja taide. Teemoja ja näkökulmia 2000-luvun taiteilijan laajentuneeseen työkenttään. Taideyliopisto. Saatavilla: https://disco.teak.fi/yhteiso-ja-taide/2-15-ryhmamalli-omakuva-n-y-t-ymmarrysta-taiteen-ja-mielenterveystyon-valille
Hallas, U. & Sihvola, S. (2020). OMAKUVA N.Y.T. Teoksessa P. Houni, I. Turpeinen & J. Vuolasto (toim.), TAIDETTA! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja (s. 96). Taiteen edistämiskeskus. Saatavilla: https://www.taike.fi/fi/julkaisut/taidetta-kulttuurihyvinvoinnin-kasikirja
Hallas, U. & Sihvola, S. 2021. Olet itse se työkalu, jota työhösi kaipaat. Nuorisotyö 1/2021, 36–38. Saatavissa: https://nuorisotyo.nuorisoseurat.fi/nakoislehdet/nuorisotyo-lehti-2021/
Hallas, U. 2012. Sosiaalinen taide: hahmotelma sosiaalisen taiteen eetokseksi. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosiaaliala. Saatavilla: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/48671/ursula-hallas.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Hallas, U. Helsingin Sanomat 2021. Ryhmäpsykoterapia voisi auttaa monia. Mielipidekirjoitus 26.4.2021. Saatavilla: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007940900.html
Kansalaisnavigointia metropolissa -hanke 2012. Aktiivinen kansalainen, aktivistinen taiteilija. Teatteri-ilmaisun ohjaaja etsimässä aktiivista kansalaisuutta. Hankejulkaisu 2010–2012. Saatavilla: https://517f0d365e.clvaw-cdnwnd.com/978b84671ef1245947bf7f9757166126/200000023-e10ede10ef/Kansalainavigointiawww.pdf
Artikkelissa tarkastelen, millaista osaamista tarvitaan taideperustaisten kasvuryhmien ohjaamiseen kulttuurihyvinvoinnin kentällä. Entä miten tätä osaamista tulisi opettaa? Koska ohjaajilla on erilaisia koulutustaustoja, ehdotan mentalisaatiota tukevaa työotetta vahvistamaan ammatillista osaamista.
Taideperustainen ohjaajuus mentalisaatiokyvyn vahvistajana
NIVEL — Artistic Research
in the Performing Arts
Kokemus etsii kokijaa – Wilfred Bionin ajatusten soveltamisesta esitystaiteessa
Ursula Hallas:Artikkeli perustuu Ruumis ja toinen -hankkeen aikana syntyneisiin ajatuksiin "vieraasta" ja niiden pohjalta syntyneeseen Unfamiliar Dialogues – Uneksunnan näyttämö -esitykseen. Esityksen lähtökohtana on ollut luoda "tyhjä tila", joka luo eräänlaisen uneksunnan (reverie) mentaalisen tilan. Siinä yhteisesti jaetusta ajatuksen virrasta synnytetään vapaan assosioinnin kautta fragmentaarisia näyttämökuvia. Esityksen osallistujat luovat mielen näyttämön jakamalla kokemustaan tässä hetkessä, tietoisina siitä, että he ovat osa taideteosta.
Artikkelissa kysyn, miten esitystapahtuma voi tavoitella kollektiivista uneksunnan tilaa? Millaisten dramaturgisten valintojen pohjalta luodaan tila, joka mahdollistaa kokemuksen tavoittamisen tässä ja nyt?
Teoreettinen viitekehys soveltaa erityisesti psykoanalyyttista ryhmäteoriaa uneksunnasta ja tiedostamattomasta eli tuntemattoman läsnäolosta. Yhteinen näyttämökuva syntyy välittömän kokemuksen jakamisesta "vailla muistia, vailla pyrkimyksiä", kuten ryhmäpsykoanalyytikko ja fenomenologi W.R. Bion (1897–1979) kuvaa asennetta, jolla ryhmäpsykoanalyytikko asettuu jokaiseen terapiaistuntoon. Lähestyn artikkelissa uneksuntaa myös yksilön ja yhteiskunnan luovuuden näkökulmasta. Uneksunta toimii vastavoimana yhteiskunnan tehokkuus- ja suorituskeskeiselle ajattelulle sekä yksilökeskeisyydelle.
Avainsanat: reverie – uneksunta, vapaa assosiointi, kokemus, tiedostamaton, sosiaalinen mieli
Experience in search of an experiencer – W.R. Bion's group ideas applying in performing arts
The article is based on the thoughts about the "stranger" that arose during the research project Body and the other and the performance concept Unfamiliar Dialogues – reverie stage that was born based on these thoughts.
The article investigates how a performance event can pursue a collective reverie state. Through what kind of dramaturgical choices is it possible to create a space that enables reaching the experience here and now? The article also approaches dreaming from the perspective of individual and societal creativity. In society, reverie in society acts as a counterforce to efficiency and performance oriented thinking and individual-centeredness.
The article opens up the thinking of Unfamiliar Dialogues – Reverie stage performance (UD). The presentation has applied the setting of psychoanalytic group psychotherapy and its various variations such as Insight working. The starting point has been to create an "empty space", which creates a kind of dream (reverie) mental state, where fragmentary stage images are born from a shared stream of thought (free association). At UD, the participants of the show create a stage of the mind by sharing their experience in the moment, aware that they are part of a work of art. The presentation pursues immediate recognition of the experience. The experience is looking for an experiencer who would reach what is going on in the inner world right now.
The theoretical framework applies especially psychoanalytic group theory about reverie and the unconscious, i.e. the presence of the unknown. A common stage image is created by sharing an immediate experience "without memory, without aspirations" as group psychoanalyst and phenomenologist W.R. Bion (1897–1979) describes the attitude with which the group psychoanalyst takes up each therapy session.
Keywords: reverie, free association, experience, unconscious, social mind
HS Mielipide 26.4.21. Ryhmäpsykoterapia voisi auttaa monia/Ursula Hallas
Ryhmäpsykoterapia voisi auttaa monia
Yksilökeskeinen ajattelu sivuuttaa helposti ryhmä-, pari- ja perhehoidot.
Maanlaajuisesta psykoterapeuttipulasta puhuttaessa kuullaan usein, että "potilaita tulee ovista ja ikkunoista". Haluan nostaa esiin toisenlaisen todellisuuden.
Elämme vahvasti yksilökeskeisyyden aikaa. Yksilökeskeinen ajattelu sivuuttaa helposti ryhmä-, pari- ja perhehoidot. Tämä myös yhteiskunnallinen linjaus vaikeuttaa muihin psykoterapioihin hakeutumista, vaikka ryhmä voisi olla yksilöterapiaa sopivampi hoitomuoto apua tarvitsevalle ihmiselle. Psykoterapiaan hakeutuville ei usein anneta tarpeeksi tietoa erilaisista vaihtoehdoista.
Puhun ryhmäpsykoterapian puolesta aikana, jolloin elämää uhkaava poikkeustila on kutsunut ihmisiä liittymään yhteen. Tarvitsemme toisiamme. Psyykkinen jälkipyykki poikkeustilan luomasta hädästä on vielä edessäpäin, ja tällöin avuntarve lisääntyy.
Psykoterapiaryhmät
tarjoavat paikan, jossa voi oppia tarkastelemaan omaa elämää ja siihen
liittyvää kipua yhdessä toisten kanssa. Usein ryhmissä käsitellään
ulkopuolisuuden tunteita, vaikuttamisen mahdollisuuksia ja
yksinäisyyttä, mutta myös traumaattisia elämänkokemuksia, jotka
vaikuttavat ihmissuhteissa ja suhteessa itseen.
Kansaneläkelaitos tukee kiitettävästi ryhmäpsykoterapiaa, ja asiakkaalle jäävä hinta on edullinen yksilöpsykoterapiaan verrattuna, omakustanteisenakin. Poikkeusaikana myös ryhmäpsykoterapiaa on toteutettu etänä, ja etäpsykoterapian toteuttaminen Kelan tuella jatkuu koronavirusepidemian väistymisen jälkeenkin. Tämä mahdollistaa osallistumisen ryhmiin ympäri Suomea.
Apua on siis saatavilla, eikä terapeuttipula ole sen näköinen kuin annetaan ymmärtää. Toivon, että ryhmät löydetään paikkoina, joissa voi löytää yhdessä merkityksiä omalle elämälle ja luoda merkityksellisiä suhteita, jotka kantavat läpi elämän myös muissa suhteissa ja yhteisöissä.
Ursula Hallas
ryhmäpsykoterapeutti, ryhmäpsykoterapeuttikouluttaja
Helsinki
Taidetta! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja 2020
Taideyliopiston julkaisu 2019: Yhteisö ja taide. Teemoja ja näkökulmia 2000-luvun taiteilijan laajentuneeseen työkenttään. OMAKUVA N.Y.T. Ymmärrystä taiteen ja mielenterveystyön välille. Ursula Hallas ja Sanni Sihvola
OMAKUVA N.Y.T. TAIDEPERUSTAINEN KASVURYHMÄMALLI. Kehitetty vuosina 2016-2019 yhdessä Sanni Sihvolan kanssa.
Pro soveltavan taiteen tila ry Blogi 6/2016
Ursula Hallas ja Sanni Sihvola: Taiteilija auttajan työssä
Mutta millaiseen ammatti-identiteettiin työ hyvinvoinnin edistäjien leirissä meitä oikein kutsuu? Millaisia tulkintoja työmme saa taiteen kentällä, ja millaisia hyvinvointityön kentällä? Roolimme värittyy helposti kulloisenkin tulkitsijan mukaan. Väliinputoaja, väliin asettuja, "alistettu" tai epäpuhdas taiteilija, epäpätevä mielenterveystyöntekijä, luova yksilö, hankala yksilö, yhteyden solmija, ihmettelijä ja auttaja saattavat olla joitakin käsityksiä joita meihin liitetään.
Me kohtaamme työssämme hätää, huolta, epäkohtia tai tarpeita, johon työllämme pyrimme jotenkin vastaamaan. Työn kautta vaikutetaan nuorten yksinäisyyden vähenemiseen, sosiaalisten suhteiden paranemiseen sekä mielen hyvinvoinnin kohentumiseen. Melkoisia tavoitteita taiteelle. Tavoitepuheet ja erityisesti työn arviointi hoidollisin määrittelyin saattavat turhauttaa ja ahdistaa taiteilijaa niin, että hän joko vetäytyy oman taiteenalueensa "puhtauden" puolustukseen tai sitten pyrkii sopeutumaan sulautumalla mielenterveys- tai hyvinvointidiskurssiin. Joudumme harjoittamaan jatkuvaa kriittistä tarkastelua rajoista sekä emotionaalisen kannattelukyvyn sekä ammatillisen profiloitumisen kanssa.
Millaisia sudenkuoppia auttajarooli voi sisältää taiteessa? Kokemuksemme mukaan taiteen kautta avautunut luottamuksellinen ja innostunut ilmapiiri esimerkiksi nuorten parissa on joskus saattanut johtaa rajojen hämärtymiseen ja omien voimavarojen kustannuksella tapahtuvaan "pelastamiseen". Hyvien tarkoitusten pohjalta toimiva taiteilija tekee kaikkensa helpottaakseen nuoren hätää -ja samalla omaa hätäänsä. Taiteelliseen työskentelyn voiman sijaan toimintaan astuvat käsitykset ja uskomukset hyvästä "auttamisesta", ilman tarvittavia verkostoja tai työnohjausta. Tavoitteet, tunteet ja todelliset resurssit hämärtyvät. Tämä on valtavan kuormittavaa. "Pelastajan" rooli tuntuu joskus olevan tarjolla taiteilijalle myös hyvinvointityön rakenteita edustavien tahojen puolelta. Kun kaikkea on jo yritetty perinteisin keinoin, voisiko taiteilija saada hankalaan asiakkaaseen kontaktin ja hommat toimimaan? Monesti tosiaankin voi, mikä on mahtava juttu. Mutta jos taiteilija ei osaa pyytää itselleen tukea ja ohjausta, ei niitä ehkä myöskään tarjota. Taiteilija saattaa jäädä hyvin yksin kannattelemaan valtavia prosesseja ja hätää, ammattiauttajan viitta harteillaan. Tähän kun lisätään vielä taiteen kentältä kumiseva, jopa stigmatisoiva kritiikki taiteen "alisteisuudesta" hyvinvointityölle, aletaan ymmärtää kuinka ristiriitainen hyvinvointityön kentillä työskentelevän taiteilijan ammatti-identiteetti onkaan.
Mikä tähän auttajadilemmaan sitten auttaisi? Itse palaamme yhä uudestaan pohtimaan myös omia motiivejamme toimia mielenterveyden edistämisen asialla. Henkilökohtainen historiamme ja käsityksemme taiteesta on ohjannut tiemme siihen missä nyt olemme. Taide on toiminut meille molemmille alustana mieltä askarruttavien asioiden tutkimisessa ja omaksi itseksi kasvamisessa. Taide on ollut aktivistinen toimintamuoto tasa-arvoisuuden, ekologisuuden ja eettisyyden edistämisessä. Meissä itsessämme elää vahva usko siihen että taide todella toimii muutosvoimana yhteiskunnassa. Luonnollisesti sitä toivoo, että taide voisi näyttäytyä myös toisille samoin. Mutta tästä toiveesta ei voi olettaa tulevan automaattisesti totta: taide on ja puhuu yksilöllisen kokemuksen kautta, eikä sitä voi koskaan täysin valjastaa hyötynäkökulmiin. Tavoitepuhunta auttamistyössä voi luoda sokean pisteen tälle yksinkertaiselle ohjenuoralle.
Taiteilija auttamistyössä tarvitseekin ympärilleen aivan erityisen työyhteisön: ympäristön, jossa voidaan reflektoida vapaasti kaikenlaisia työhön liittyviä kokemuksia ja tunteita. Avoin dialogi hoito- ja hyvinvointityön ammattilaisten ja organisaatioiden kanssa on paras keino välttää ylilyöntejä ja kuormittumista. Vastuita voi ja pitää jakaa. Koemme, että yhteyden on säilyttävä myös taidekenttään. Kokemusten jakaminen taidealan ammattilaisten, varsinkin heidän, jotka toimivat hyvinvointityön kentällä taiteilijoina on tärkeää oman kehittymisen ja tiedon jakamisen kannalta. Parhaassa tapauksessa käytetty kieli, tavat ja auttamiseen liittyvät olettamukset, pelot ja itsestäänselvyydet alkavat purkautua myönteiseen keskinäiseen ihmettelyyn. Meille kirjoittajille erityisesti työparityöskentely on ollut valtava voimavara ja lähde ammatilliselle kehittymiselle.
Lisäksi korostamme taiteilijan oikeutta ammatilliseen työnohjaukseen aina, kun työ liittyy hyvinvoinnin tukemiseen ja haastaviin toimintaympäristöihin. Taiteen kentällä tämä on aivan liian vähän tunnettu käytäntö, vaikka auttamistyössä työnohjaus on lakisääteistä.
Kun rajat ja vastuut asiakassuhteissa sekä yhteistyökumppaneiden kanssa ovat kirkkaita ja kunnossa, avautuu myös taiteelle ja taiteilijuudelle tilaa. Avautuu kiinnostava mahdollisuus oman työn rikastamiseen erilaisten kontaktien kuuntelemisen kautta. Avautuu merkittäviä areenoja vaikuttamistyöhön kun palveluja järjestävissä asiantuntijaryhmissä pohditaan esimerkiksi ihmiskäsitystä ja kohtaamisen monimuotoisuutta. Tarjoutuu mahdollisuus laajentaa omia käsityksiään ja piirejä, joissa todellisuuttaan rakentaa. Paljastuu prosessissa olemisen estetiikkaa ja muita ihmeellisyyksiä. Tämänkaltaiseen taiteelliseen tutkimukseen saattaa jäädä suorastaan koukkuun.
Sanni Sihvola, TansM, koreografi, yhteisötaiteilija, Space! -projektikoordinaattori ja Ursula Hallas, TeM, teatteripedagogi, yhteisötaiteilija, Space! -projektityöntekijä.
Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 2013.
Puheenvuoro sosiaalisen taiteen kentältä/Ursula Hallas
Opinnäyte sosionomi AMK. Metropolia. 2012.
SOSIAALINEN TAIDE - Hahmotelma sosiaalisen taiteen eetokseksi
Aktiivinen kansalainen, aktivistinen taiteilija
TEATTERI-ILMAISUN OHJAAJA ETSIMÄSSÄ AKTIIVISTA KANSALAISUUTTA
OMAKUVA N.Y.T. Luonnoskirja
Ehdotus taiteellisen kasvuryhmän prosessiksi FinFami Uusimaa Ry, MiMi-projekti 2012-2015
LUKIJALLE
Omakuva n.y.t. on monitaiteinen, voimavaralähtöinen ryhmäprosessi, jonka kautta voi tutkia omaa identiteettiä, elämäntarinaa ja ryhmässä toimimista. Mallia on kehitetty MiMi-projektin lukuisissa nuortenryhmissä, yhdessä nuorten sekä heidän parissaan työsken- televien taiteen, nuorisotyön, kasvatuksen ja mielenterveystyön ammattilaisten kanssa. Johtotähtenä kehittämistyölle on toiminut taide ja sen toimintalogiikat, nuoruus sekä ryhmäilmiöt. Malliin on sovellettu myös mentalisaatioteoriaan perustuvaa ajattelua (Fonagy ym. 1991).
Tässä kirjasessa esitellään 10 ryhmäkertaa otsikoilla: 1. Alku 2. Kurotus 3. Peili 4. Runous 5. Raja 6. Juuret 7. Kaiku 8. Avaruus 9. Hyppy 10. Heijastus
Haluamme antaa lukijalle prosessin kuvauksen kautta yhden näkökulman soveltavan taiteen mahdollisuuksiin. Taiteen keinoja ja malleja tuskin voi ohjata toisille, jos ei ole itse luonut niihin kokemuksellista suhdetta. Kirja ei siis ole resepti, jota noudattamalla kokkaat täydellisen ryhmäprosessin. Kirjanen herää eloon vain sinun kosketuksesi ja kokemuksesi kautta. Se voi olla alku jollekin, tai reflektiopinta jossakin ammatillisessa tai henkilökohtaisessa prosessissa.
Ennen kaikkea tämä on Luonnoskirja. Luonnostelu on taiteellisessa prosessissa tärkeää: luonnoksen kautta teos hakee hahmoaan, joka on vielä nimeämätön ja tuntematon. Kannustamme lukijaa tarttumaan luonnokseen ja jatkamaan sitä rohkeasti kohti teosta jonka tärkein piirre on prosessi itse.
Sanni ja Ursula
Taiteen kieli ja mieli
Entä jos asetun viereesi seisomaan? Entä jos katson tilaa ikään kuin ensimmäistä kertaa? Entä jos tila katsoo minua, miten se vaikuttaa kehooni, ajatuksiini...
Taiteellisen kasvuryhmän prosessi kumpuaa nykytaiteen ajattelun ja toiminnan logiikasta. Ryhmä toisilleen tuntemattomia ihmisiä asettuu pohtimaan taiteen keinoin elämää, ihmisyyttä ja maailmaa, jossa elämme. Taiteen kieli synnyttää vuoropuhelun, jossa ryhmän jäsenet avautuvat löytämään jopa itselleen piilossa olevia mielikuvia, fantasioita, tunteita ja tarinoita. Taiteellinen kasvuryhmä työskentelee - tässä ja nyt - hetkessä olevien tärkeiden teemojen äärellä. Parhaimmillaan ryhmä voi iloita ei-tietämisen tilasta ja keskeneräisyyden kauneudesta, kiinnostua omista ja toisen kokemuksista sekä niihin liittyvistä tunteista.
Ryhmä ja ohjaaja kannattelevat yksilöiden tutkimusmatkaa sekä pitävät yllä tutkivaa ja leikkivää asennetta. Taide ja leikki eivät seuraa arjen logiikkaa. Leikkiessä voi luoda oman maailmansa, jossa kaikki on mahdollista. Leikin maailma voi toimia myös suojana silloin kun elämä tuntuu raskaalta. Ja jotta leikki suojaisi, on siihen suhtauduttava vakavasti, leikin vakavuudella.
Ryhmässä tehdään ja puhutaan asioita, joissa lähestytään ihmisyyteen ja nuoruuteen liittyviä ydinkysymyksiä: Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Minne olen menossa? Kuka on tuo toinen? Nuori on rakentamassa identiteettiään suhteessa toisiin ja ympäröivään todellisuuteen, kuten perheeseen, ystäviin ja yhteiskuntaan. Taiteen kautta voi ryhmässä tutkia omia rajoja, opetella läheisyyden ja etäisyyden säätelyä tässä ja nyt, näiden ihmisten kanssa, rakentaen suhteita ja suhteille merkityksiaä. Parhaimmillaan voi syntyä kunnioitusta ja empatiaa, joka on tunnistettavissa myös kehollisena kokemuksena. Omakuva N.Y.T. -prosessin taiteellisen työskentelyn keinot ovat moninaisia: liikettä, kuvaa, sanaa, havaintoja, kokeiluja. Monenlaisia alkuja leikin maailmaan.
HELSINKI CITY ART LAB - projekti 2010