Taideyliopiston julkaisu 2019: Yhteisö ja taide. Teemoja ja näkökulmia 2000-luvun taiteilijan laajentuneeseen työkenttään. OMAKUVA N.Y.T. Ymmärrystä taiteen ja mielenterveystyön välille. Ursula Hallas ja Sanni Sihvola

Julkaisut

OMAKUVA N.Y.T. TAIDEPERUSTAINEN KASVURYHMÄMALLI. Kehitetty vuosina 2016-2019 yhdessä Sanni Sihvolan kanssa.

Pro soveltavan taiteen tila ry Blogi 6/2016

Ursula Hallas ja Sanni Sihvola: Taiteilija auttajan työssä 

Kun autonomiseksi alaksi mielletty taide alkaa toimia perinteisesti sosiaali- ja terveysalojen kentällä, on taiteilijan varauduttava roolinsa uudelleentarkasteluun. Auttajan ammattitaito ja -tieto ei laskeudu kenenkään ylle saman tien kun hän astuu sisään vaikkapa mielenterveysjärjestön ovista tai käynnistää työskentelyn lastenkodissa. Kuitenkin meille saatetaan sälyttää hyvinkin vaativia tehtäviä terveydenhuollossa. Saatamme myös hakeutua itsekin juuri haasteellisimpien ympäristöjen pariin, mikä on ihan ymmärrettävää. Ulkopuolisuuden ja heikkouden tematiikka on puoleensavetävää, ja taiteessa on paljon yhteiskunnallisesti paljastavaa voimaa.

Mutta millaiseen ammatti-identiteettiin työ hyvinvoinnin edistäjien leirissä meitä oikein kutsuu? Millaisia tulkintoja työmme saa taiteen kentällä, ja millaisia hyvinvointityön kentällä? Roolimme värittyy helposti kulloisenkin tulkitsijan mukaan. Väliinputoaja, väliin asettuja, "alistettu" tai epäpuhdas taiteilija, epäpätevä mielenterveystyöntekijä, luova yksilö, hankala yksilö, yhteyden solmija, ihmettelijä ja auttaja saattavat olla joitakin käsityksiä joita meihin liitetään.

Me kohtaamme työssämme hätää, huolta, epäkohtia tai tarpeita, johon työllämme pyrimme jotenkin vastaamaan. Työn kautta vaikutetaan nuorten yksinäisyyden vähenemiseen, sosiaalisten suhteiden paranemiseen sekä mielen hyvinvoinnin kohentumiseen. Melkoisia tavoitteita taiteelle. Tavoitepuheet ja erityisesti työn arviointi hoidollisin määrittelyin saattavat turhauttaa ja ahdistaa taiteilijaa niin, että hän joko vetäytyy oman taiteenalueensa "puhtauden" puolustukseen tai sitten pyrkii sopeutumaan sulautumalla mielenterveys- tai hyvinvointidiskurssiin. Joudumme harjoittamaan jatkuvaa kriittistä tarkastelua rajoista sekä emotionaalisen kannattelukyvyn sekä ammatillisen profiloitumisen kanssa.

Millaisia sudenkuoppia auttajarooli voi sisältää taiteessa? Kokemuksemme mukaan taiteen kautta avautunut luottamuksellinen ja innostunut ilmapiiri esimerkiksi nuorten parissa on joskus saattanut johtaa rajojen hämärtymiseen ja omien voimavarojen kustannuksella tapahtuvaan "pelastamiseen". Hyvien tarkoitusten pohjalta toimiva taiteilija tekee kaikkensa helpottaakseen nuoren hätää -ja samalla omaa hätäänsä. Taiteelliseen työskentelyn voiman sijaan toimintaan astuvat käsitykset ja uskomukset hyvästä "auttamisesta", ilman tarvittavia verkostoja tai työnohjausta. Tavoitteet, tunteet ja todelliset resurssit hämärtyvät. Tämä on valtavan kuormittavaa. "Pelastajan" rooli tuntuu joskus olevan tarjolla taiteilijalle myös hyvinvointityön rakenteita edustavien tahojen puolelta. Kun kaikkea on jo yritetty perinteisin keinoin, voisiko taiteilija saada hankalaan asiakkaaseen kontaktin ja hommat toimimaan? Monesti tosiaankin voi, mikä on mahtava juttu. Mutta jos taiteilija ei osaa pyytää itselleen tukea ja ohjausta, ei niitä ehkä myöskään tarjota. Taiteilija saattaa jäädä hyvin yksin kannattelemaan valtavia prosesseja ja hätää, ammattiauttajan viitta harteillaan. Tähän kun lisätään vielä taiteen kentältä kumiseva, jopa stigmatisoiva kritiikki taiteen "alisteisuudesta" hyvinvointityölle, aletaan ymmärtää kuinka ristiriitainen hyvinvointityön kentillä työskentelevän taiteilijan ammatti-identiteetti onkaan.

Mikä tähän auttajadilemmaan sitten auttaisi? Itse palaamme yhä uudestaan pohtimaan myös omia motiivejamme toimia mielenterveyden edistämisen asialla. Henkilökohtainen historiamme ja käsityksemme taiteesta on ohjannut tiemme siihen missä nyt olemme. Taide on toiminut meille molemmille alustana mieltä askarruttavien asioiden tutkimisessa ja omaksi itseksi kasvamisessa. Taide on ollut aktivistinen toimintamuoto tasa-arvoisuuden, ekologisuuden ja eettisyyden edistämisessä. Meissä itsessämme elää vahva usko siihen että taide todella toimii muutosvoimana yhteiskunnassa. Luonnollisesti sitä toivoo, että taide voisi näyttäytyä myös toisille samoin. Mutta tästä toiveesta ei voi olettaa tulevan automaattisesti totta: taide on ja puhuu yksilöllisen kokemuksen kautta, eikä sitä voi koskaan täysin valjastaa hyötynäkökulmiin. Tavoitepuhunta auttamistyössä voi luoda sokean pisteen tälle yksinkertaiselle ohjenuoralle.

Taiteilija auttamistyössä tarvitseekin ympärilleen aivan erityisen työyhteisön: ympäristön, jossa voidaan reflektoida vapaasti kaikenlaisia työhön liittyviä kokemuksia ja tunteita. Avoin dialogi hoito- ja hyvinvointityön ammattilaisten ja organisaatioiden kanssa on paras keino välttää ylilyöntejä ja kuormittumista. Vastuita voi ja pitää jakaa. Koemme, että yhteyden on säilyttävä myös taidekenttään. Kokemusten jakaminen taidealan ammattilaisten, varsinkin heidän, jotka toimivat hyvinvointityön kentällä taiteilijoina on tärkeää oman kehittymisen ja tiedon jakamisen kannalta. Parhaassa tapauksessa käytetty kieli, tavat ja auttamiseen liittyvät olettamukset, pelot ja itsestäänselvyydet alkavat purkautua myönteiseen keskinäiseen ihmettelyyn. Meille kirjoittajille erityisesti työparityöskentely on ollut valtava voimavara ja lähde ammatilliselle kehittymiselle.

Lisäksi korostamme taiteilijan oikeutta ammatilliseen työnohjaukseen aina, kun työ liittyy hyvinvoinnin tukemiseen ja haastaviin toimintaympäristöihin. Taiteen kentällä tämä on aivan liian vähän tunnettu käytäntö, vaikka auttamistyössä työnohjaus on lakisääteistä.

Kun rajat ja vastuut asiakassuhteissa sekä yhteistyökumppaneiden kanssa ovat kirkkaita ja kunnossa, avautuu myös taiteelle ja taiteilijuudelle tilaa. Avautuu kiinnostava mahdollisuus oman työn rikastamiseen erilaisten kontaktien kuuntelemisen kautta. Avautuu merkittäviä areenoja vaikuttamistyöhön kun palveluja järjestävissä asiantuntijaryhmissä pohditaan esimerkiksi ihmiskäsitystä ja kohtaamisen monimuotoisuutta. Tarjoutuu mahdollisuus laajentaa omia käsityksiään ja piirejä, joissa todellisuuttaan rakentaa. Paljastuu prosessissa olemisen estetiikkaa ja muita ihmeellisyyksiä. Tämänkaltaiseen taiteelliseen tutkimukseen saattaa jäädä suorastaan koukkuun.

Sanni Sihvola, TansM, koreografi, yhteisötaiteilija, Space! -projektikoordinaattori ja Ursula Hallas, TeM, teatteripedagogi, yhteisötaiteilija, Space! -projektityöntekijä.


Aktiivinen kansalainen, aktivistinen taiteilija

TEATTERI-ILMAISUN OHJAAJA ETSIMÄSSÄ AKTIIVISTA KANSALAISUUTTA

Tavoitteeni on tässä artikkelissa hahmotella soveltavan teatterin merkitystä aktiivisen kansalaisuuden rakentumisessa. Pohdin myös kuinka soveltava teatteri ja taide mielekkäällä ja kehittävällä tavalla voi olla osaltaan kannustamassa ja tukemassa aktiivista kansalaisuutta. Yhteisössä tapahtuva taiteellis-pedagoginen toiminta on myös taiteilijan mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimintaan. Sitä voidaan kutsua myös nimellä aktivistinen taide.

Työkennellessäni erilaisissa yhteisössä soveltavan teatterin ammattilaisena, on toistuvasti herännyt kysymys aktiivisuuden ja osallisuuden ehdoista. Toisin sanoen siitä, millainen kansalaisaktivismi on tavoiteltavaa ja hyväksyttävää. Soveltavan teatterin tekijänä näen aktiivisen kansalaisuuden kriittisen tarkastelun mahdollisuutena rakentaa uutta demokratiaa. Yhteisöissä tehtävä taide on vastavoima niille yhteiskuntamme piirteille, jotka luokittelevat ja leimaavat kansalaisia, stereotypisoivat heihin vain yhden ominaisuuden, arvostelevat passiivisuutta tutkimatta sen syitä tai vastuuta vältellen. Mika Hannulan mukaan yhteisötaiteilija on etnografi (Hannula, 113). Ennen myyttiseksi leimattu taiteilija laskeutuu arjen tasolle jatkamaan taiteen henkistä traditiota kansalaisena ja keskustelijana. Taiteilija on yhteisössä suunnittelija ja ideoija, prosessin alkuunpanija ja katalysaattori.

Aktiivinen kansalaisuus tai kansalaisaktivismi saattaa herättää erilaisia mielikuvia toiminnan tavoista ja toimintaa ohjaavasta etiikasta. Kansalaisaktivismi on määritelty osallistuvaksi kansalaisuudeksi, jolla ei ole yhtä ideologiaa vaan kansalaisaktivisti toimii useiden asioiden vuoksi. Kansalaisaktivisti on henkilö, joka toimii tärkeiksi kokemiensa asioiden vuoksi (Lundbom, 2011).

Soveltava teatteri yhteisössä voi käsitellä niitä tärkeitä asioita, jotka innostavat toimimaan. Teatteri on ryhmätoimintaa, jossa voidaan tutkia myös laajemmin yksilön suhdetta maailmankuva ei ole ristiriidassa taiteen maailman kanssa. Utopiat ja fiktio saattavat avata löytämään toisenlaista, arjesta poikkeavaa ajattelua. Draamassa saatamme työskennellä utopioiden ja fiktiivisten maailmojen kautta realismista etääntyen. Taiteessa on innostavampaa lähteä liikkeelle runsauden kuvista kuin niukkuudesta, jossa vaihtoehtoja ei ole tai niitä ei tunnisteta. Toiminnan mahdollisuuksien näkökulmasta niukkuuden kuvat saattavat vahvistaa jo olemassa olevaa pessimististä maailmankuvaa; toivottomuus voi synnyttäää myös passiivisuutta tai yhteisöä tuhoavaa toimintaa.

Entä millaisia ovat ne vaikuttamisen mahdollisuudet ja kanavat, joita yhteiskunta kansalaisilleen tarjoaa? Olemassa olevien vaikuttamiskeinojen tunteminen on mielestäni edellytys luodessamme uudenlaisia tapoja vaikuttaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Soveltavan taiteen tehtävänä on innostaa kriittiseen yhteiskuntasuhteeseen ja löytää uudenlaisia tapoja vaikuttaa. Ihmistä ei voi pakottaa olemaan aktiivinen vaan innostuksen täytyy lähteä hänestä itsestään. Taiteen keinoin vaikuttaminen voi tulostua esityksinä, installaatioina, performansseina, tekoina kaupunkitilassa tai erilaisina tapahtumina.

Kansalaisten äänen kuulemisesta ja kuulumisesta puhutaan esimerkiksi osana kaupunkisuunnittelua. Taidelähtöisillä menetelmillä voi saada syntymään vuoropuhelua erilaisissa asemissa olevien ihmisten välille. Kohtaamiseen voidaan tuoda mukaan yhteisesti jaettu ihmisyys, joka edistää toisen ihmisen kuulemista ja kykyä tuntea empatiaa. Käsiteltävän aiheen herättämiä tunteita voidaan tarkastella taiteen keinoin sekä tehdä näkyväksi erilaiset kokemukset, joita aihe ihmisissä herättää. Kokemusten jakaminen saattaa johtaa kiivaaseen keskusteluun, jossa voidaan oppia sietämään erilaisia näköulmia sekä syventää ymmärrystä erilaisuutta kohtaan.

Uusi demokratia ja taide

Sitran mukaan uusi demokratia on tekemisen demokratiaa. Uutta demokratiaa syntyy siellä missä ihmiset ovat, heidän kokemusmaailmastaan käsin. Uusi demokratia on osallistumista, ideoimista ja tekemistä yhdessä hallinnon tai lähiyhteisön kanssa. Se on hallinnon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Se on asioiden jakamista ja uudenlaista yhteistoimintaa (Sitran www- sivut 2012). Uusi demokratia tarkoittaa uudenlaista toimijuutta, jotakin mitä ei voida ennalta määritellä, mutta jolle voidaan asettaa ihanteita. Ihmiset synnyttävät uutta demokratiaa yhdessä toisten ihmisten kanssa. Toimijuuden määrittely yhdessä vaatii myös vaikuttamiskeinojen uudelleenarviointia: millaisia keinoja on jo olemassa, mikä minulle sopii ja millaisia uusia tapoja voimme yhdessä taiteen keinoin suunnitella ja kehittää.

Kansalainen voidaan nähdä passiivisena silloin, kun hän ei toimi asetettujen odotusten mukaisesti. Passiivisuus voi olla myös yksi aktiivisen kansalaisuuden muoto, toisin kuin aktiivisuutena nähty toiminta voi olla rajatonta poukkoilemista ilman reflektiota ja agendaa. Ympäristö saattaa myös osaltaan vahvistaa päämäärätöntä aktiivisuutta, fokusoimatonta sekasortoa tai narsistista tarvetta kokea itsensä tärkeäksi ja halutuksi sosiaalisella kentällä. Yhteisö voi nähdä pelkän aktiivisuuden, energisyyden hyvänä, tavoiteltavana ja jopa ihailtavana ominaisuutena, sen sijaan pohdiskelevan, ulkoisesti vähemmän aikaan saavan ihmisen laiskana. Tämän vuoksi yhteisössä tehtävällä taiteellisella toiminnalla tulee olla arvopohja. Millaisen tulevaisuuden toimijan me soveltavan teatterintekijät visioimme? Miten taiteentekijänä osaan huomioida yksilölliset tavat synnyttää uutta toimijuutta, uudenlaista aktivismia? Onko aktiivisuuden vastakohta aina passiivisuus, josta on pyrittävä pois? Kenen näkökulmasta ihminen on passiivinen?

Mahlakaarton mukaan subjektius suhteessa ympäristöön ilmenee toimijuutena. Subjektin toimijuus syntyy vuorovaikutuksessa jonkin toisen systeemin kanssa (toiset ihmiset) ja sisäisen (tunteen) voiman aikaansaamana. Toimijuuteen liitetään subjektin tahdon vapaus, kyky puolustaa ja hallita itseä ja toisia sekä kyky toimia rationaalisesti (Mahlakaarto, s. 23).

Toiminnan pohjana saattaa olla myös turhautumisen aiheuttama pakonomainen tarve purkautua, jolloin toiminta voi saada tuhoavia piirteitä. Hallitsemattomat, impulsiiviset turhautuman purkaukset voidaan myös nähdä eräänlaisena toimijuutena. Teot saattavat saada enemmän huomioita kuin tekoon johtaneet ajatukset ja asenteet. Tekojen seurauksia saamme lukea iltapäivälehtien otsikoista, joissa syyt hautautuvat tavoittamattomiin. Toiminnan tai teon noustessa pääasiaksi, sisältö ja toimintaan sysäävä pohdinta ovat jääneet toisarvoiseksi - jos niitä on koskaan ollutkaan. Taiteellinen teko esimerkiksi julkisessa tilassa tulisi syntyä luovan prosessin tuloksena jättäen katsojille tai osallistujille tulkinnan varaa siitä, mistä teossa on kysymys. Taiteellisen teon tulee nousta arvomaailmasta, joka kumpuaa eettisestä anarkismista.

Mikä tahansa toimijuus tai aktiivisuus ei siis ole kannatettavaa. Sen sijaan ryhmä voi tutkia millaista toimijuutta yhteisö ihailee ja tukee. Yhteisötaiteilijan käsitykset toimijuudesta ja aktiivisesta kansalaisuudesta saattavat olla eriävät siitä, mitä yleisesti pidetään aktiivisuutena. Erilaiset käsitykset aktiivisesta kansalaisuudesta voivat aiheuttaa törmäyksiä yhteistyökumppaneiden kanssa. Teatterityöpajoissa tulisi olla vapaus kyseenalaistaa ideaalikuvia toimijuudesta. Yhteisötaiteilijan, joka on kiinnostunut kansalaisten äänen esiin tuomisesta osana yhteiskunnallista keskustelua, tehtävänä on tutkia millaisten asioiden puolesta ihmiset ovat valmiita toimimaan. Yhteisössä on selvitettävä millaisia asioita ihmiset itse pitävät tärkeinä ja mihin he haluavat vaikuttaa. Teatterityöpajassa voidaan kehittää niitä toiminnan muotoja, joihin ihmiset haluavat osallistua. Oleellista on se, että ihmiset haluavat löytää toiminnan tapoja, joissa he voivat kokea aitoa osallisuutta.

Yhteiskunnallista toimintaa synnyttävien epäkohtien on oltava henkilökohtaisesti tärkeitä ja synnytettävä tarve saada asioihin muutosta. Taiteellinen tuotos tai prosessi voi olla yhteiskunnallista toimintaa, jos toiminnan fokuksena on yhteisö jossa elämme. Teatterityöpajan ohjaajalta vaaditaan taitoa tuoda yksilön sisäisiin ristiriitoihin yhteiskunnallinen taso. Yhteiskunnan tilaa (ajankohtaisia aiheita) voidaan tutkia yksilön ja yhteisön suhteen synnyttämänä näyttämönä. Ryhmän sisäisten ilmiöiden ja dynamiikan tuntemus auttavat taiteilijaa "kääntämään" yksilötason ristiriidat ryhmän tasolle ja konkreettiseksi toiminnaksi, teatteriksi.

Taiteen tiedon käyttö

Taide voi olla keino etsiä foorumeita tai olla jo itsessään foorumi, jossa löydetään erilaisia käsityksiä innostavasta kansalaisuudesta. Yhteisötaiteilijana koen, että tieto siitä millainen kansalaisuus ja osallisuus innostavat ihmistä, on tietoa, jota tulisi hyödyntää eri yhteiskunnan alueilla. Yhteisöissä toimivan taiteilijan tutkimuksellinen työote mahdollistaa tiedon tallentamisen ja siirtämisen viranomaisille. Vastuu tiedon hyödyntämisestä käytännössä jää kuitenkin viranomaisille ja muille yhteistyötahoille.

Taiteen paradigma (miten tieto syntyy ja mitä on tieto) saattaa poiketa tieteellisestä paradigmasta: tietoa ei välttämättä tunnisteta eikä osata hyödyntaää luovasti. Marjatta Bardy kirjoittaa taide tiedon lähteenä teoksen esipuheessa etteivät taide ja tiede juuri seurustele keskenään (Bardy, 1998). Artikkelikokoelman kirjoittamisesta on kulunut nyt 14 vuotta, ja tässä ajassa tiede ja taide ovat lähentyneet toisiaan ja toivottavasti tunnustaneet erilaisuutensa, joka täydentää toisiaan pyrkimyksessä löytää syvempää ymmärrystä maailmasta. Bardy jatkaa: "Tieteen ja taiteen erillään pitäminen on keinotekoinen juttu, ainakin siellä, missä tehdään töita ihmiskohtaloiden kanssa." Kysymys on myös siitä, pidetäänkö kansalaisten tuottamaa materiaalia kiinnostavana.

Yhteisössä taiteilija voi toimia kansalaisten välittämän tiedon ja tietämisen ja viranomaisten välisenä tulkkina. Tarvitsemme foorumia, jossa taiteilija ja viranhaltija hahmottavat tiedonluonteen välisiä näkemyseroja ja sovittavat eri lähestymistapoja yhteen. Yhteisötyö törmäyttää taiteilijan, joskus rajustikin, eri ajattelutapoihin, jolloin yhteisiä tavoitteita tai työn arviointia on haastavaa ja joskus jopa mahdotonta tehdä. Hedelmällisen yhteistyön syntyminen vaatii aikaa. Yhteistö on nähtävä merkittäväksi asiaksi, ja yhteiseksi tavoitteeksi voidaan esimerkiksi asettaa aktiivisen, innostavan kansalaisuuden etsiminen.

Westerlund ja Väkevä käsittelevät taito- ja taidekasvatuksen yhteiskuntakriittistä tehtävää seuraavasti: "Hyvässä elämässä taito ja kriittisen ajattelun ohjaama yhteiskunnallinen toiminta kietoutuvat yhteen kasvuprosessissa, jolla ei ole muuta päämäärää kuin kasvu itse. Tällöin yksilön kasvua ei tarkastella pelkästään suhteessa ennalta määiteltyihin arvoihin ja tuotoksiin, joita kohden kasvatus pyrkii kasvatettavaa ohjaamaan, vaan myös, ja ennen kaikkea, kokemuksen mielekkyyden näkökulmasta: taitava toiminta saa mieltä yhteiskunnallisessa käytännössä, jossa kulttuurinen toiminta tulee tulkituksi sosiaalisissa (eettisissä) merkitysulottuvuuksissaan "elämän taiteena" (Westerlund ja Väkevä, s. 46).

Yhteisötaiteilijan tulee ymmärtää oman toimintansa motiivit kuin myös vaikuttavuus. Yhteisötaiteilija on tietoinen vallan positiivisesta käytöstä: taiteilija on toimija, joka on tarkastellut valtaa ja ymmaärtänyt sen merkityksen vaikuttamisen voimana paremman yhteisön rakentamisessa. Yhteisötaiteilija vaikuttaa ihmisiin ja taide jo sinänsä on vaikuttavaa. Yhteisötaiteilijan tulee olla tietoinen omista asenteistaan ja ihanteistaan sekä niiden vaikutuksista ihmisiin, varsinkin jos kyseessä on psyykeltään hauras yhteisön jäsen. Tietoisuus näistä vähentää tiedostamattoman manipulaation mahdollisuutta. Taiteen maisterin opinnäytteessä myös Liukkonen huomioi sosiologi Abby Scheriin viitaten, että taiteilijoiden tulisi olla tietoisia omista näkemyksistään ja toiminnastaan sekä niin kriittisten kuin puolustavienkin näkemystensä taustoista (Liukkonen, s. 72 ja 73; Hannula, s. 155; Scher, s. 157).

Yhteisötaiteilijan on hyvä tunnistaa ideaalitoimija, aktiivinen kansalainen, johon hän itse uskoo. Henkilökohtaisia käsityksiä tulisi voida peilata yhteisössä jossa taiteilija toimii ja tarjota tästä näkökulmasta käsin tapoja toimia ja vaikuttaa yhteiskunnallisesti ajankohtaisiin aiheisiin. Taiteen voima ja merkitys riippuu taiteilijan kyvystä toteuttaa haastavia tehtäviä yhteisössä, taidoista organisoida yhteistyötä ja herkkyydestaä ylläpitää omaa taiteen eetosta.

Ehdotus taiteilijan tehtäväksi yhteisössä/yhteiskunnassa innostavan kansalaisuuden näkökulmasta

  • Luoda toivon ilmapiiriä tunnistamalla yksilön ja yhteisön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

  • Luoda taiteen keinoin dialoginen suhde yhteisön jäsenten kanssa, jotta jakaen löydetään uudenlaista kansalaisaktivismia.

  • Vahvistaa ihmisten osallisuuden kokemusta. Osallistaminen antaa mahdollisuuden tutkia muun muassa omaa toimijuutta. Ihmisillä on oltava oikeus käyttää niitä välineitä, jotka he itse kokevat omakseen.

  • Yhteisöissä tehtävä taidetoiminta lähtee ihmisten kokemusmaailmasta. Yhteisötaide valtauttaa, se tarjoaa mahdollisuuden nähdä itsensä ja ympäristönsä uudella tavalla. Yhteisötaiteilija ei voi voimaannuttaa ihmisiä vaan voima lähtee ihmisestä itsestään. Toiminta ja positiivinen kokemus parhaimmillaan innostaa ja houkuttelee mukaan tekemään lisää.

  • Soveltavan teatterin tekijä ei ole pakkoaktivointia toteuttava virkailija
    vaan innostavaa kansalaisuutta tavoitteleva yhteisötaiteilija. Vapaus on valinnanvapautta, vapaaehtoisuutta, itsemääräämisoikeutta ja autonomiaa. Vapaus on myös vastuuta eli kykyä vastata teoistaan.

  • Toimia ruohonjuuritasolla osallistujien kanssa, edistää omatoimisuutta ja yhteisvastuuta.

  • Osata perustella toimintaansa taiteilijana yhteisössä, jotta taide tunnustettaisiin merkitykselliseksi toiminnaksi - ei ylimääräiseksi puuhasteluksi.

    Lähteet

    Sitra: Uusi demokratia 2010

    https://www.sitra.fi/uusi-demokratia?type=blog

    HS.fi pääkirjoitus. Uusi yhteisöllisyys muuttaa demokratiaa 24.2.2012.

    Helsingin kaupunki: Kaupunkisuunnitteluvirasto, osallistu ja vaikuta https://www.hel.fi/hki/ksv/fi/Osallistu+ja+vaikuta

    Lundbom, P: Nuorisotyötä on tehtavä. Teoksessa Kansalaisaktivismia, oppimista ja uusien mahdollisuuksien etsimistä, toim. Hoikkala, T. & Sell, A. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimus- seura, julkaisuja 76, 2007.

    Hannula, M: Nykytaiteen harharetket. Kommunikaatio prosessi valkoisen kuution ulkopuolella. Kuvataideakatemia; Helsinki, 2004.

    Hankamäki, J: Filosofia räjähti, tulevaisuus palaa. Vähä katekismus filosofiselle anarkistille.
    Like, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005.

    Mahlakaarto, Salme: Voimaantuminen identiteettityön - vahvaksi työssä? (toim.) Collin, Paloniemi, Rasku-Puttonen, Tynjälä. Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus WSOYpro, 2010.

    Scher, Abby: Can arts change the world?
    The transformative power of community arts. New Directions for Adult and Continuing Education. nro 116, s. 3 - 11. Wiley Periodicals. DOI 10.1002/ace.272. [Vaatii rekisteröitymisen] Sit. Liukkonen 2009.

    Sederholm, Helena: Tämäkö taidetta? WSOY. Porvoo.
    Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto. Väitöskirja, 2000.

    Siren, Hanna: Aktiivinen Kansalaisuus ja luova Vastarinta. Jyväskylän yliopisto. Sosiologian kandidaatti. Proseminaarityö https://data6.blog.de/media/606/5109606_68b7ce6e2f_d.pdf 2010

    Liukkonen, Jukka: Taide 2060 - Toimijalähtöisellä skenaariolla, 2009. https://data6.blog.de/media/634/5109634_68b7ce6e2f_d. pdf

    Laitinen, Matti & Nurmi, Kari E: Aktiiviseksi kansalaiseksi kasvaminen suomalaisten elämäkertojen valossa. Aikuiskasvatus 23 (2):122-132. Sähköisenä viitattu 12.11.2009.

Sosiaalipedagogiikan aikauskirjan julkaisu 2013: Ursula Hallas: Puheenvuoro sosiaalisen taiteen kentältä

OMAKUVA N.Y.T. Luonnoskirja

Ehdotus taiteellisen kasvuryhmän prosessiksi FinFami Uusimaa Ry, MiMi-projekti 2012-2015

LUKIJALLE

Omakuva n.y.t. on monitaiteinen, voimavaralähtöinen ryhmäprosessi, jonka kautta voi tutkia omaa identiteettiä, elämäntarinaa ja ryhmässä toimimista. Mallia on kehitetty MiMi-projektin lukuisissa nuortenryhmissä, yhdessä nuorten sekä heidän parissaan työsken- televien taiteen, nuorisotyön, kasvatuksen ja mielenterveystyön ammattilaisten kanssa. Johtotähtenä kehittämistyölle on toiminut taide ja sen toimintalogiikat, nuoruus sekä ryhmäilmiöt. Malliin on sovellettu myös mentalisaatioteoriaan perustuvaa ajattelua (Fonagy ym. 1991).

Tässä kirjasessa esitellään 10 ryhmäkertaa otsikoilla: 1. Alku 2. Kurotus 3. Peili 4. Runous 5. Raja 6. Juuret 7. Kaiku 8. Avaruus 9. Hyppy 10. Heijastus

Haluamme antaa lukijalle prosessin kuvauksen kautta yhden näkökulman soveltavan taiteen mahdollisuuksiin. Taiteen keinoja ja malleja tuskin voi ohjata toisille, jos ei ole itse luonut niihin kokemuksellista suhdetta. Kirja ei siis ole resepti, jota noudattamalla kokkaat täydellisen ryhmäprosessin. Kirjanen herää eloon vain sinun kosketuksesi ja kokemuksesi kautta. Se voi olla alku jollekin, tai reflektiopinta jossakin ammatillisessa tai henkilökohtaisessa prosessissa.

Ennen kaikkea tämä on Luonnoskirja. Luonnostelu on taiteellisessa prosessissa tärkeää: luonnoksen kautta teos hakee hahmoaan, joka on vielä nimeämätön ja tuntematon. Kannustamme lukijaa tarttumaan luonnokseen ja jatkamaan sitä rohkeasti kohti teosta jonka tärkein piirre on prosessi itse.

Sanni ja Ursula

Taiteen kieli ja mieli

Entä jos asetun viereesi seisomaan? Entä jos katson tilaa ikään kuin ensimmäistä kertaa? Entä jos tila katsoo minua, miten se vaikuttaa kehooni, ajatuksiini...

Taiteellisen kasvuryhmän prosessi kumpuaa nykytaiteen ajattelun ja toiminnan logiikasta. Ryhmä toisilleen tuntemattomia ihmisiä asettuu pohtimaan taiteen keinoin elämää, ihmisyyttä ja maailmaa, jossa elämme. Taiteen kieli synnyttää vuoropuhelun, jossa ryhmän jäsenet avautuvat löytämään jopa itselleen piilossa olevia mielikuvia, fantasioita, tunteita ja tarinoita. Taiteellinen kasvuryhmä työskentelee - tässä ja nyt - hetkessä olevien tärkeiden teemojen äärellä. Parhaimmillaan ryhmä voi iloita ei-tietämisen tilasta ja keskeneräisyyden kauneudesta, kiinnostua omista ja toisen kokemuksista sekä niihin liittyvistä tunteista.

Ryhmä ja ohjaaja kannattelevat yksilöiden tutkimusmatkaa sekä pitävät yllä tutkivaa ja leikkivää asennetta. Taide ja leikki eivät seuraa arjen logiikkaa. Leikkiessä voi luoda oman maailmansa, jossa kaikki on mahdollista. Leikin maailma voi toimia myös suojana silloin kun elämä tuntuu raskaalta. Ja jotta leikki suojaisi, on siihen suhtauduttava vakavasti, leikin vakavuudella.

Ryhmässä tehdään ja puhutaan asioita, joissa lähestytään ihmisyyteen ja nuoruuteen liittyviä ydinkysymyksiä: Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Minne olen menossa? Kuka on tuo toinen? Nuori on rakentamassa identiteettiään suhteessa toisiin ja ympäröivään todellisuuteen, kuten perheeseen, ystäviin ja yhteiskuntaan. Taiteen kautta voi ryhmässä tutkia omia rajoja, opetella läheisyyden ja etäisyyden säätelyä tässä ja nyt, näiden ihmisten kanssa, rakentaen suhteita ja suhteille merkityksiaä. Parhaimmillaan voi syntyä kunnioitusta ja empatiaa, joka on tunnistettavissa myös kehollisena kokemuksena. Omakuva N.Y.T. -prosessin taiteellisen työskentelyn keinot ovat moninaisia: liikettä, kuvaa, sanaa, havaintoja, kokeiluja. Monenlaisia alkuja leikin maailmaan.